TAPAHTUMAINFO

Seikkailun yleiskuvaus 2018 

Vuoden 2018 Lost In Kainuu -seikkailukilpailu seikkaillaan kokonaisuudessaan Suomen nuorimmassa kansallispuistossa Hossassa. Hossan kansallispuisto on perustettiin viime vuonna 2017. Seikkailun kaikkien sarjojen kilpailu alkaa Hossasta ja päättyy Hossaan. Seikkailun sarjat ovat tutut aiemmilta vuosilta – Extremely Lost -sarja (24 h), Lost-sarja (16-18 h) ja Almost Lost -sarja (6-8 h).

Reittien varrella seikkailijoita odottavat Hossan kansallispuiston huikeat ja suorastaan silmiä hivelevät maisemat, vaihtelevat MTB-maastot, Hossan vesistöjen monet mahdollisuudet, monipuoliset vaara- ja mäntykangasmaastot sekä vaihteleva ja laadukas kattaus erilaisia quest-tehtäviä.

Kaikissa sarjoissa seikkailujoukkueet pääsevät jälleen nauttimaan jylhistä ja hienoista Kainuulaisista erämaamaisemista ja luonnon rauhasta.

Seikkailun aikana on tarjolla suunnistusta, melontaa, juoksua, köysitehtäviä, uimapatjailu&juoksua, muuta veden pärskettä ja aiempien vuosien tapaan muutama ylläritehtävä, joita ei ole seikkailukisoissa ennen nähty!

Kilpailuun voivat osallistua kaikki perussuunnistus- ja uimataidon omaavat yli 18-vuotiaat hyväkuntoiset henkilöt. Kilpailusarjoissa osallistujilta ei edellytetä aikaisempaa köysikokemusta. Köysikoulutusta on saatavilla ennen kilpailun starttia lähtöalueella.

Seikkailussa edetään ainakin seuraavilla etenemistavoilla: Maastopyöräily/pyöräily, melonta inkkari/avokanootti, uimapatjailu&juoksu ja muut erilaiset vesistötehtävät, laskeutumis-/kiipeily-/köysitehtävät, suunnistus ja juoksu.

Ensikertalaisen ”tiivistetty” varustelista

-Maastopyörä/Fatbike. Maastopyörän tai fatbiken voi tarvittaessa vuokrata Hossan matkailuyrittäjiltä suoraan. Järjestäjän puolelta lainattavissa (veloituksetta) on armeijan polkupyöriä, jotka varataan ilmoittautumisen yhteydessä. Muista myös kypärä ja ajovalot!

-Tuulta ja vettä pitävä vaatetus sekä muu ulkoilmatapahtumaan liittyvä vaatetus ja välineistö. Myös vaihtovaatteita oltava riittävästi.

-Pyöräily-, juoksu- ja/tai suunnistuskengät.

-Runsasenergistä ruokaa ja juomaa kilpailun ajaksi.

-Uima-asu.

-Reipasta seikkailu- ja joukkuehenkeä runsaasti.

Lisätietoa pakollisesta ja suositellusta varustuksesta löydät Kilpailuohjeista (PDF-tiedosto)


Sarjat, radat, matkat ja huolto- ja leirialue

Extremely Lost -sarja (pe-la):

  • Seikkailun kokonaiskesto kärkijoukkueella n. 24h (yhtäjaksoinen seikkailu, noin puolivälissä seikkailua on pakollinen 30min huoltotauko)
    • Seikkailun arvioitu kokonaispituus on noin 240-260 km
  • Joukkueessa kolme jäsentä
  • Sarjat; miehet, naiset ja seka
  • Extremely Lost -sarjaan otetaan maksimissaan 50 joukkuetta
  • Pyöräksi suositellaan kunnollista maastopyörää tai fatbikea, vaikka reitti on toki mahdollista selviytyä lävitse ns. peruspyörälläkin.
  • Joukkueilla on myös mahdollisuus käyttää Suomen armeijan polkupyörää, joka varataan ilmoittautumisen yhteydessä ja se sisältyy osallistumismaksuun
  • Extremely Lost -sarjassa miehet, naiset ja sekajoukkueet kiertävät saman radan, mutta rata voi koostua eri joukkueilla eri järjestyksessä suoritettavista osioista. Sarjan reitillä käytetään ns. cut-off -rasteja. Cut-off -rasteilla hitaimpia joukkueita ohjataan eteenpäin oikoreittien kautta, jotta kaikki joukkueet saataisiin maaliin kohtuullisilla aikaeroilla.
  • Joukkueen on varattava seikkailuun mukaan uimapatjat jokaiselle joukkueen jäsenelle. Huomioikaa myös uimapatjoihin sopivan pumpun tarve.
  • Huolto- ja leirialue
    • Kaikki sarjan joukkueet leiriytyvät järjestäjän osoittamaan paikkaan huolto- ja leirialueelle koko seikkailun ajaksi pe 14.9. klo 8.00 – la 15.9. klo 19.00. Joukkue ei saa seikkailun aikana käydä huoltamassa tai täydentämässä tarvikkeita missään muualla kuin järjestäjän osoittamissa ja sallimissa paikoissa. Huolto- ja leirialueella joukkueilla on mahdollisuus pitää tavaroiden suojana omaa majoitetta (teltta, laavu, loue tms.) tai varata ilmoittautumisen yhteydessä maksullinen puolijoukkueteltan tila. Huolto- ja leirialueella on tarjolla kaikki välttämättömät peruspalvelut (vesi, vessat, tulipaikkoja jne)
    • Huolto- ja leirialueen joukkuekohtainen paikka on Extremely Lost -sarjan joukkueiden käytettävissä majoituspaikkana ajan to 13.9 klo 15.00 – su 16.9. klo 12.00. Leiripaikka sisältyy osallistumismaksuun.
      • HUOM! Esimerkiksi matkailuautojen ja -vaunujen käyttö kilpailun huolto- ja leirialueella on kielletty.
    • Huolto- ja leirialue sijaitsee Karhunkainalon leirintäalueen välittömässä läheisyydessä. Hossan Luontokeskukselta on huolto- ja leirialueelle noin 400 metrin matka.

Lost-sarja (pe-la):

  • Seikkailun kokonaiskesto kärkijoukkueella n. 16-18 h (Pakollinen yötauko noin seikkailun puolivälissä huolto- ja leirialueella noin klo 22-06, ks. kohta huolto- ja leirialue)
    • Seikkailun arvioitu kokonaispituus on noin 180-200 km
  • Joukkueessa kaksi jäsentä
  • Sarjat; miehet, naiset ja seka
  • Lost-sarjaan otetaan 75 joukkuetta
  • Pyöräksi suositellaan kunnollista maastopyörää tai fatbikea, vaikka reitti on toki mahdollista selviytyä lävitse ns. peruspyörälläkin.
  • Joukkueilla on myös mahdollisuus käyttää Suomen armeijan polkupyörää, joka varataan ilmoittautumisen yhteydessä ja se sisältyy osallistumismaksuun
  • Lost-sarjassa miehet, naiset ja sekajoukkueet kiertävät saman radan, mutta rata voi koostua eri joukkueilla eri järjestyksessä suoritettavista osioista. Sarjan reitillä käytetään ns. cut-off -rasteja. Cut-off -rasteilla hitaimpia joukkueita ohjataan eteenpäin oikoreittien kautta, jotta kaikki joukkueet saataisiin maaliin kohtuullisilla aikaeroilla.
  • Joukkueen on varattava seikkailuun mukaan uimapatjat jokaiselle joukkueen jäsenelle. Huomioikaa myös uimapatjoihin sopivan pumpun tarve.
  • Huolto- ja leirialue
    • Kaikki sarjan joukkueet leiriytyvät järjestäjän osoittamaan paikkaan huolto- ja leirialueelle koko seikkailun ajaksi pe 14.9. klo 8.00 – la 15.9. klo 19.00. Joukkue ei saa seikkailun aikana käydä huoltamassa tai täydentämässä tarvikkeita missään muualla kuin järjestäjän osoittamissa ja sallimissa paikoissa. Lost-sarjan pakollisen yötauon majoittuminen tapahtuu joukkueen omalla paikalla huolto- ja leirialueella. Huolto- ja leirialueella joukkueilla on mahdollisuus yöpyä käyttäen omaa majoitetta (teltta, laavu, loue tms.) tai varata ilmoittautumisen yhteydessä maksullinen puolijoukkueteltan tila. Huolto- ja leirialueella on tarjolla kaikki välttämättömät peruspalvelut (vesi, vessat, tulipaikkoja jne)
    • Huolto- ja leirialueen joukkuekohtainen paikka on Lost-sarjan joukkueiden käytettävissä majoituspaikkana ajan to 13.9 klo 15.00 – su 16.9. klo 12.00. Leiripaikka sisältyy osallistumismaksuun.
      • HUOM! Esimerkiksi matkailuautojen ja -vaunujen käyttö kilpailun huolto- ja leirialueella on kielletty.
    • Huolto- ja leirialue sijaitsee Karhunkainalon leirintäalueen välittömässä läheisyydessä. Hossan Luontokeskukselta on huolto- ja leirialueelle noin 400 metrin matka.

Almost Lost -sarja (lauantai):

  • Seikkailun kokonaiskesto kärkijoukkueella n. 6-8h (yksipäiväinen seikkailu)

    • Seikkailun arvioitu kokonaispituus on noin 80-90 km
  • Joukkueessa 2 jäsentä (miehet, naiset tai seka)
  • Sarjat; yleinen
  • Almost Lost -sarjaan otetaan 75 joukkuetta
  • Pyöräksi suositellaan kunnollista maastopyörää tai fatbikea, vaikka reitti on toki mahdollista selviytyä lävitse ns. peruspyörälläkin.
  • Joukkueilla on myös mahdollisuus käyttää Suomen armeijan polkupyörää, joka varataan ilmoittautumisen yhteydessä ja se sisältyy osallistumismaksuun
  • Kaikki joukkueet kiertävät saman radan, mutta rata voi koostua eri joukkueilla eri järjestyksessä suoritettavista osioista. Reitillä käytetään ns. cut-off -rasteja. Cut-off -rasteilla hitaimpia joukkueita ohjataan eteenpäin oikoreittien kautta, jotta kaikki joukkueet saataisiin maaliin kohtuullisilla aikaeroilla.
  • Joukkueen on varattava seikkailuun mukaan uimapatjat jokaiselle joukkueen jäsenelle. Huomioikaa myös uimapatjoihin sopivan pumpun tarve.
  • Huolto- ja leirialue
    • Kaikki sarjan joukkueet saavat järjestäjän osoittaman joukkuekohtaisen leiripaikan seikkailun huolto- ja leirialueelle. Leiripaikka on joukkueen käytössä koko seikkailun ajan la 15.9. klo 8.00 – la 15.9. klo 19.00. Joukkue ei saa seikkailun aikana käydä huoltamassa tai täydentämässä tarvikkeita missään muualla kuin järjestäjän osoittamissa ja sallimissa paikoissa. Huolto- ja leirialueella joukkueilla on mahdollisuus pitää tavaroiden suojana omaa majoitetta (teltta, laavu, loue tms.) tai varata ilmoittautumisen yhteydessä maksullinen puolijoukkueteltan tila. Huolto- ja leirialueella on tarjolla kaikki välttämättömät peruspalvelut (vesi, vessat, tulipaikkoja jne).
    • Huolto- ja leirialueen joukkuekohtainen paikka on Almost Lost-sarjan joukkueiden käytettävissä majoituspaikkana ajan pe 14.9 klo 15.00 – su 16.9. klo 12.00. Leiripaikka sisältyy osallistumismaksuun.
      • HUOM! Esimerkiksi matkailuautojen ja -vaunujen käyttö kilpailun huolto- ja leirialueella on kielletty.
    • Huolto- ja leirialue sijaitsee Karhunkainalon leirintäalueen välittömässä läheisyydessä. Hossan Luontokeskukselta on huolto- ja leirialueelle noin 400 metrin matka.

Opiskelijoiden SM-kisa

Lost In Kainuu Adventuren yhteydessä kisataan jälleen myös Opiskelijoiden SM-mitaleista. SM-mitalit jaetaan kilpasarjoissa Extremely Lost ja Lost -sarjat (naiset, miehet ja sekajoukkueet). Kilpasarjojen joukkueet kilpailevat kolmihenkisin joukkuein Extremely Lost -sarjassa ja kaksihenkisin joukkuein Lost-sarjassa. Rentosarjan joukkueet kilpailevat kaksihenkisin joukkuein Almost Lost -sarjassa. Rentosarjassa ei jaeta mitaleita, vaan pieniä tuotepalkintoja.  

Sotilasurheiluliiton mestaruuskisa

Lost In Kainuu Adventuren yhteydessä kisataan jälleen myös Sotilasurheiluliiton mestaruuksista. Sotulin mestaruuskisaan voivat osallistua henkilöt, jotka ovat jonkin varuskunnan urheiluseuran jäseniä. Varusmiehet ovat automaattisesti varuskuntansa urheiluseuran jäseniä. Sotilasurheiluliiton mestaruuskisan joukkueet kilpailevat ja mestaruudet ratkaistaan Extremely Lost -sarjassa, Lost-sarjassa ja Almost Lost -sarjassa. Kaikissa sarjoissa suositellaan käytettäväksi omia maastopyöriä tai fatbikeja, mutta myös Suomen armeijan pyörien käyttö on mahdollista. 

Kilpailuohjeet (sis. ratamestarin lausunto, säännöt, pakolliset ja suositellut varusteet yms.)

Seikkailun kilpailuohjeet (PDF-tiedosto, päivitetty 24.8.2018)
Kilpailuohjeissa on myös ratamestarin lausunto, kilpailun säännöt sekä joukkueiden pakolliset ja suositellut varusteet seikkailuun.

Kapteenien kirjeet

Kapteenien kirje 1 (PDF-tiedosto, julkaistu 13.7.2018)
Kapteenien kirje 2 (PDF-tiedosto, julkaistu 24.8.2018)
Kapteenien kirje 3 (PDF-tiedosto, julkaistu 7.9.2018)
Kapteenien kirje 4 (PDF-tiedosto, julkaistaan tapahtumaviikolla 11.-12.9. ti-ke)

Aikataulu

Seikkailun aikataulun sarjoittain löydät tältä sivulta.

Extremely Lost ja Lost -sarjojen yhteislähtö perjantaina 14.9. klo 11.00.

Almost Lost -sarjan yhteislähtö lauantaina 15.9. klo 8.00.

Maali sulkeutuu lauantaina 15.9. klo 18.30.

Palkintojenjako lauantaina 15.9. klo 20.00.

Kilpailukeskus ja kisakanslia

Seikkailun kilpailukeskus ja pääkisakanslia sijaitsee Hossan Luontokeskuksella osoitteessa Jatkonsalmentie 6, Suomussalmi.

Ennen seikkailua joukkuemateriaalin noutaminen on mahdollista 3 eri kisakansliasta – Kajaanista, Suomussalmelta ja Hossan pääkisakansliasta. HUOMIO! Joukkueen on ilmoitettava, ilmoittautumisen yhteydessä tai viimeistään 10.9.2018, että mistä kisakansliasta hakee joukkuemateriaalinsa.

  • Kisakanslia Kajaani (Kajaanin Ammattikorkeakoulu, Ketunpolku 1, Kajaani)
    • avoinna
      • to 13.9. klo 12.00-22.00 (E-Lost ja Lost)
      • pe 14.9. klo 06.00-08.00 (E-Lost ja Lost) ja 15.00-22.00 (Almost Lost)
  • Kisakanslia Suomussalmi (Virkistyskylpylä Kiannon Kuohut, Jalonkatu 1, 89600 Suomussalmi)
    • avoinna
      • to 13.9. klo 12.00-22.00 (E-Lost ja Lost)
      • pe 14.9. klo 06.00-08.00 (E-Lost ja Lost) ja 15.00-22.00 (Almost Lost)
  • Pääkisakanslia, Hossan Luontokeskus, osoitteessa Jatkonsalmentie 6, Suomussalmi.
    • avoinna
      • to 13.9. klo 12.00-22.00 (E-Lost ja Lost)
        • E-Lost ja Lost -sarjojen seikkailun (vapaaehtoinen) ennakkoinfo klo 21.00
        • Buffet-ruokailumahdollisuus klo 18-22 (hinta 12 € / henkilö, maksu paikan päällä)
      • pe 14.9. klo 06.00-24.00
        • Kisamateriaali klo 06.00-10.30 (E-Lost ja Lost)
        • Kisamateriaali klo 15.00-22.00 (Almost Lost)
        • Aamupalamahdollisuus E-Lost ja Lost -joukkueille klo 6-10 (hinta 10 € / henkilö, maksu paikan päällä)
        • Almost Lost -sarjan seikkailun (vapaaehtoinen) ennakkoinfo klo 21.00
        • Buffet-ruokailumahdollisuus klo 18-22 (hinta 12 € / henkilö, maksu paikan päällä)
      • la 15.9. klo 04.00-19.00
        • Palkintojenjakotilaisuus klo 20.00
        • Buffet-ruokailumahdollisuus klo 18-21 (hinta 12 € / henkilö, maksu paikan päällä)
  • Huolto- ja leirialue
    • Kaikkien sarjojen joukkueilla on pakollinen huolto- ja leirialue kilpailun aikana, jossa joukkueet voivat säilyttää kaikki seikkailussa tarvittavat tarvikkeensa sekä majoittua. Huolto- ja leirialue sijaitsee Karhunkainalon leirintäalueen välittömässä läheisyydessä. Hossan Luontokeskukselta on huolto- ja leirialueelle noin 400 metrin matka.
    • Katso kohdasta saapuminen, milloin joukkueesi voi majoittua huolto- ja
      leirintäalueella.

Kilpailukeskuksen kartan näet täältä (julkaistaan elokuussa).

Saapuminen

Saapumisesta muutama huomio:

  • Olemme suunnitelleet seikkailun siten, että joukkue voi majoittua
    • 1) Hossassa seikkailun huolto- ja leirialueella koko seikkailun ajan. Extremely Lost ja Lost -sarjat voivat majoittua ajan to 13.9 klo 15.00 – su 16.9. klo 12.00. Almost Lost -sarjan joukkueet voivat majoittua ajan pe 14.9 klo 15.00 – su 16.9. klo 12.00.
      • HUOM! Seikkailukisan aikana majoittuminen tapahtuu huolto- ja leirialueella joukkueelle varatulla majoitusalueella tilapäisessä majoitteessa eli teltassa, laavussa, louteessa tms. tai sitten järjestäjän tarjoamassa puolijoukkueteltassa. Esimerkiksi matkailuautojen ja -vaunujen käyttö kilpailun huolto- ja leirialueella on kielletty.
    • 2) Hossassa joukkueen omassa erikseen varaamassa majoituspaikassa yöt to-pe ja tarvittaessa la-su. Seikkailun aikana pe-la joukkueiden on leiriydyttävä huolto- ja leirialueelle.
    • 3) Kajaanissa joukkueen omassa erikseen varaamassa majoituspaikassa yöt to-pe ja tarvittaessa la-su. Katso Original Sokos Hotel Valjuksen majoitustarjous täältä.
      • Kajaanista on tarjolla maksulliset linja-autokuljetukset seuraavasti:
        • Kajaani-Hossa 1 (Extremely Lost ja Lost -sarjat)
          • lähtö perjantaina 14.9. klo 6.30 Kajaanin Ammattikorkeakoululta
          • perillä Hossassa perjantaina 14.9. klo 9.30-10.00.
          • Kuljetus sisältää pyörien ja varusteiden kuljetuksen
        • Kajaani-Hossa 2 (Almost Lost -sarja)
          • lähtö perjantaina 14.9. klo 18.00 Kajaanin Ammattikorkeakoululta
          • perillä Hossassa perjantaina 14.9. klo 21.00.
          • Kuljetus sisältää pyörien ja varusteiden kuljetuksen
        • Hossa-Kajaani (Kaikki sarjat)
          • lähtö lauantaina 15.9. klo 21.00
            • Palkintojenjako pidetään klo 20.00
          • perillä Kajaanissa lauantaina 15.9. klo 24.00
    • 4) Suomussalmella joukkueen omassa erikseen varaamassa majoituspaikassa yöt to-pe ja tarvittaessa la-su.
      •  Suomussalmelta ei ole järjestäjän organisoimia kuljetuksia.

Hossaan on helpoin saapua omatoimisesti autolla. Saapua voi myös Kajaanista järjestäjän tarjoamalla maksullisella bussikyydillä.

Kajaaniin on helppo saapua autolla, junalla, bussilla tai lentäen. Kajaanin keskustasta on Kajaanin kisakansliaan kävelyetäisyys (1,3-1,7 km), joten voit saapua vaikka juna-asemalle tai linja-autoasemalle, josta pääset kätevästi kävellen/pyöräillen kisakansliaan.

Suomussalmelle on helpoin saapua autolla, josta voi sitten jatkaa matkaa autolla Hossaan. Suomussalmen kisakanslia on aivan Suomussalmen (Ämmänsaari) keskustassa.

Kuusamon lentokentältä saapuminen Hossaan on myös kätevä vaihtoehto. Henkilöautolla ajoaika Kuusamon lentokentältä on noin 1-1,5 tuntia.

Kuljetukset

Seikkailun kuljetukset on esitetty kohdassa Saapuminen.

GPS-seuranta 

Seikkailussa on kaikissa sarjoissa kaikilla joukkueilla reaaliaikainen GPS-seuranta. Seuranta löytyy osoitteesta www.gpsseuranta.net

Palkintojenjako

Palkintojenjakotilaisuus järjestetään Hossan Luontokeskuksella lauantai-iltana 15.9. klo 20.00 alkaen.

HUOMIO! Palkintoja ei toimiteta joukkueille jälkikäteen, kuin pakottavissa tapauksissa. Mikäli palkintoja toimitetaan jälkikäteen postitse, niin tällöin veloitetaan ko. joukkueen palkintojen postituskulut + toimistokulu 20 € / postitus.

Yhteystiedot ja sijainnit

Kisakanslia

Kainuun Liikunta ry
Kisatie 28, 87250 Kajaani
puh: +358 8 632 590 
email: tapahtumat@kainuunliikunta.fi

Tapahtumapäälikkö:
Jukka Liuha
puh: +358 44 532 5917
email: jukka.liuha@kainuunliikunta.fi